OskarViding

Kaikki blogit puheenaiheesta Itsenäisyys

Jo riittää EU-mielistely – kansallinen etu ohjenuoraksi

Suomi liittyi Euroopan unioniin suurin lupauksin, joissa vain taivas oli rajana. Törkeintä propagandaa levitti Helsingin Sanomat, myöhemmin Pekka Karhuvaara paljasti “pahanhajuisen” lehtitalojen EU-kampanjan (IS 21.7.2010) ja piti sitä virheenä. Eurooppalainen Suomi r.y oli myös huuhaan mestari. Tuo järjestö, jonka yhteisöjäsen MTK on, kertoi muun muassa ruoan hinnan alenevan.

Onnea Israel!

Israelia voi toki tuoreesta euroviisuvoitosta onnitella, mutta suurempikin syy onnentoivotuksiin on. Toukokuun 14 päivä tasan 70 vuotta sitten David Ben-Gurion esitti Israelin itsenäisyysjulistuksen. Alku oli dramaattinen; muutama minuutti itsenäisyysjulistuksen jälkeen Yhdysvallat tunnusti Israelin valtion, Neuvostoliitto ja monet muut maat seurasivat perässä; mutta vain 5 tuntia julistuksesta ympäröivät arabimaat hyökkäsivät tuoreen valtion kimppuun. Alkoi näihin päiviin jatkunut ja edelleen voimassa oleva vihanpito Israelia kohtaan.

Euroopan tulisi jo katkaista napanuoransa

Eurooppalaisten lehtien etusivun uutinen on koskenut Yhdysvaltain vetäytymisestä nk. Iran-ohjelmasta. Sävy on ollut lähes kauttaaltaan pettynyt, hapan, katkera, kiukutteleva ja surullinen. Tästä vastaanotosta tulee helposti mieleen eräs toinen samalla tavoin käyttäytyvä otus: ihmispentu. Tosin sellainen, joka on edelleen letkuruokinnassa napanuoran kautta.

Karl Marxin syntymästä 100 vuotta ja Suomen Vapaussota - vuonna 1918

Uutiset kertoivat eilen 5.5.2018 miten kommunismin pääideologin ja filosofi Karl Marxin syntymästä tuli kuluneeksi 200 vuotta.

Tämähän kertoo siitä, että Suomen Vapaussodan savuavilla raunioilla toukokuussa 1918 Marxin teoria proletariaatin diktatuurista ja maailmanvallankumoksesta oli juuri kärsinyt ensimmäisen tappionsa Suomessa - vieläpä oppi-isänsä 100-vuotissyntymäpäivään mennessä. Toki "menestystä" vallankumouksien saralla oli vielä odotettavissa.

Tulevaisuuden vaihtoehto - liberaalinationalistinen vasemmisto

Käsitekokonaisuus liberaalinationalistinen vasemmisto saattaa äkkiseltään vaikuttaa ristiriitaiselta. Onhan nationalismi totuttu yhdistämään äärioikeistolaisiin liikkeisiin ja puolueisiin, kun taas vasemmisto on mahdollisimman kaukana niistä. Mitä sitten on liberaalinationalistinen vasemmistolaisuus tai onko sellaista ylipäätään olemassa?

Väinö Linnan testamentti

 

Risto Volanen vs. Väinö Linna.

Risto Volanen on yhdessä Lasse Lehtisen kassa tekemässään kirjassa Kuinka vallankumous levisi Suomeen tehnyt Linnan syypääksi siihen, että tapahtumien oikea luonne, vallankumous, on salattu hänen sukupolveltaan.

Äskettäin esitettiin YLE:ssä uusinta Olavi Puusaaren ohjelma ”Käy eespäin. Kun tämä teksti on erinomaisen tärkeä paitsi Linnan näkemysten myös ajankohtaisen kiistamme takia, olen purkanut Linnan tekstin, joka on lomittain ohjelman sisällä.

Järkyttävintä mitä olen pitkään aikaan lukenut meistä suomalaisista

”Valtaosa, 92 prosenttia, suomalaisista ajattelee, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, ilmenee Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta. Enemmistön, 57 prosenttia, mielestä yksilön pitää vastata omasta hyvinvoinnistaan erittäin paljon. Läheisten hyvinvoinnista vastuuta suuntaa seitsemän kymmenestä vastaajasta perheille ja lähiomaisille.” Lähde YLE, 4.2.2018

Työ on toimintaa monessa muodossa

 

 Tämän aamun Puheenvuoron kirjoitukset inspiroivat minua kirjoittamaan hiukan jatkoa samoista aiheista.

 

Yrittäjyys ja työ. Suuret vai pienet yritykset. Näiden välinen todellisuus, joka häviää tosiaankin median luomaan

uutisointiin. Vain suurien yritysten menettäminen globaalisuuden tuloksena saa meidät miettimään hetkeksi

pieleen mennyttä politiikkaamme. Entä tosiaan se miljoona uurastajaa, jotka ei tähän joukkoon kuulu.

 

Helpoiten työttömyys ymmärretään tekniikan kehityksenä ja robottien uusilla rooleilla.

 

Case Suomen eriyttämiselle globalismista

Eriyttäminen ja lintukoto ovat vähintäänkin kummallisia sanoja tämänpäivän “globaalissa” maailmassa. Kummallisilta ne varmastikin kuulostavat erityisesti liberaalin korvissa, joka ei tunnu panevan mitään rajoja yhtään millekään.

Kansallistunne on Suomen elinehto

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi alkaa olla ohi, ja vuosi onkin ollut kaikkine käänteineen melko mielenkiintoinen. Suomalaisten etujen ajaminen on tyrmätty rasistikortilla, ja laittomasti maassa olevien säilöönotto nähdään "kaikuina 30-luvulta". Tavan isänmaalliset pentit ja liisat nähdään ennemmin natseina, kuin suomalaisen hyvinvointivaltion puolustajina. Kansallismielisyydestä on tullut kirosana. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä