*

OskarViding

Östersundom on itäisen suurpiirin ja koko Helsingin tulevaisuus

Olen muutaman kerran kuullut muilta kuntavaaliehdokkailta, että Östersundom pitäisi rauhoittaa ja suojella asuinrakentamiselta. Tällainen kuulostaa todella oudolta ja Helsingin kehityksen kannalta järkyttävältä haaskaukselta. Samaan aikaan kuitenkin oltaisiin rakentamassa Malmin lentokenttä ja Laajasalon kaupunginosan edustalla sijaitseva Vartiosaari täyteen asuntoja. Kuitenkin sekä Malmi että Vartiosaari tulisi säilyttää ja kehittää palvelemaan ihmisiä niissä tarkoituksissa, mihin ne on aikanaan luotu. Ilmailu kuuluu Malmille ja virkistyskeidas Vartiosaareen.

Helsingin tulee kasvaa ylöspäin sekä samaan aikaan kehittää ja rakentaa lisätilaa kehittyvälle kaupungille. Olemmehan kuitenkin Suomen pääkaupunki ja sitä kautta merkittävässä asemassa koko Euroopan mittakaavassa. Tässä kohtaa kuvaan astuu nimenomaan Östersundom, naapurikunta Sipoolta saatu alue. Tämä alue on melko laaja sekä luontoarvoiltaan rikas, ja siksi sitä pitääkin hyödyntää kaikin keinoin. Minä rakentaisin Östersundomiin korkeita rakennuksia sekä matalia rakennuksia tiiviisti. Matalat rakennukset tulisikin sijoittaa Talosaaren tuntumaan, jossa voitaisi samalla hyödyntää - mutta myös vaalia - alueen luonnon rikkauksia. Talosaareen voisikin nousta tiivis puistoidylli, joka voisi mukailla samaa tyyliä kuin Vantaan melko tuore asuinalue Kartanonkoski. 

Östersundomia rakentaessa täytyy myös muistaa tämä alue osana Itä-Helsinkiä. Tämä alue tulee kuitenkin kehittymään ja minä näkisinkin Itä-Helsingin tulevaisuudessa niin sanottuna kaupunkimme toisena keskusta-alueena. Itäisessä suurpiirissä on kuitenkin potentiaalia Östersundomin suhteen varsinkin kehittyä vetovoimaiseksi asuinalueeksi. Östersundomin lisäksi Itä-Helsingissä pitäisi hyödyntää Vuosaaren satama, minne jo Helsingin PS-Nuorten kanssa ehdotimme aikanaan Tallinnan autolauttaliikenteen siirtämistä.

Östersundomia kehittäessä täytyy myös muistaa julkinen liikenne. Koko Helsingin toimivin julkinen kulkuväline on metro. Siispä itämetroa pitää suunnitella uudella tavalla ja pyrkiä hyödyntämään sen potentiaali. Sitä ei esimerkiksi kannata rakentaa Sipooseen asti, kuten alunperin on suunniteltu. Kuitenkin toivon, että Vantaan kaupunki ymmärtää metron potentiaalin ja sallii aseman Länsimäessä, onhan metron Mellunmäenkin kääntöraide jo nyt Vantaan puolella. Neuvottelemisen arvoisena pidän jopa Länsisalmen alueen siirtämistä osaksi Helsinkiä. Ei ole mitenkään mahdoton ajatus, että Vantaan kaupunki hyväksyisi Länsisalmen luovuttamisen Helsingille, jos molemmat siitä jotenkin hyötyisivät. 

Kuntavaaliehdokkaana Östersundomin potentiaalin hyödyntäminen on minulle erittäin tärkeää. Halpaa siitä ei tosiaan tulisi, mutta halpaa ei tule myöskään Vartiosaaren rakentamisesta eikä varsinkaan Malmin lentokentän rakentamisesta. Käytetään siis kaupunkimme varoja rakentamiseen tavalla, josta on enemmän hyötyä jälkipolvillemme tulevaisuudessa. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Halvemmaksi todennäköisesti tulisi pikaraitiotie Itäkeskuksesta Östersundomin suuntaan. Raide-Jokeri on jo tulossa Itäkeskukseen ja toisaalta sieltä voisi kehittää metrolle vaihtoehtoisen (tosin hitaamman) reitin Yliskylän ja Kruununsiltojen kautta keskustaan. Näin olisi oma valinta haluaako mennä samalla penkillä hiukan hitaammin keskustaan tai sitten hiukan nopeammin vaihtamalla metroon.

Modernien pikaraitioteiden huippunopeus on jopa enemmän kuin Helsingin metrossa sallittu 80 km/h ja pysäkkejä voisi Östersundomiin mentäessä olla metromaisen harvassa, vaikka perillä niitä olisikin tiheämmin.
http://www.kaupunkiliikenne.net/Kirja/Modern%20Lig...

Lähinnähän tämä on pääkaupunkiseudun kuntien asia, ellei sitten valtiolta kinuta rahaa, jolloin valveutuneet valtion kirstunvartijat (jos sellaisia on) voisivat edellyttää kustannustehokkaita eikä kustannuksiltaan mahdollisimman suuria ratkaisuja.

Valtiollista kytkentää Malmi-asiassa toki on muutenkin.
http://attekaleva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233149-...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Vähän vaikea kuvitella, että Helsinkiin joskus valuisi niin paljon väkeä, että Östersundomin rakentaminen kannattaa aloittaa. Tosin olen itse varautunut muuttamaan alueelta vaikka Sipoon suuntaan heti kun Östersundomin tuhoaminen oikeasti aloitetaan. Luultavasti kymmenkunta vuotta saa vielä rauhassa asua. Mutta metrolinjan jatkorakentaminen on tietysti järkevää jos näin joskus oikeasti tapahtuisi. Tämä nykyinen raideliikennehassutus, jossa Helsingin alueella on jo kolme ja kohta neljä yhteensopimatonta raidejärjestelmää, pitäisi saada pysymään jossain järkevässä mallissa. Kun työmatkaliikenne keskustaan on kuitenkin digitalisoitumisen myötä hiipuva trendi.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

...Östersundom pitäisi rauhoittaa ja suojella asuinrakentamiselta.

Sitähän se oli mitä suurimmassa määrin silloin, kun se vielä kuului Sipooseen.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

"Sipoolta _saatu_ alue"? Sehän oli ryöstö, jonka suunnittelivat ja toteuttivat kompuksessa johtavat poliitikot ja virkamiehet valtioneuvostoa ja halllinto-oikeutta myöten. Sipoo menetti 20% verotuloistaan. Menetetystä infrasta, mm. uusi iso koulu, maksettiin vain nakkirahat.

Et ilmeisesti oikeasti tiedä Östersundomin kaavoituksesta mitään, kun ehdottelet, että metroa ei pitäisi jatkaa Sipoon puolelle. Kaavoitusprojekti on, tiedoksi vaan, Sipoon, Vantaan ja Helsingin yhteinen. Tosissasiko ehdotat raukkamaista oharia?

Todellisuudessa Östersundom on niin kaukana kaupunkirakenteesta, että ei sinne kannata mennä vielä ainakaan vuosikymmeniin, luultavasti ei koskaan.

Sinänsä on kyllä hyvä, että Östersundomin kanssa tuli sekoilua ja viivytystä. Siellä saattaisi nyt olla puolityhjä, kituva suuri ostoskeskus pusikoituvien peltojen keskellä. Sellaista hyvillä sukunimillä varustettujen liikemiesten porukka sinne nimittäin suunnitteli.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Mikä hemmetin typerehtiminen teillä oikein on menossa siellä Helsingissä? Vaaditte ja saitte maata naapurikunnasta rakentamista varten ja mitään ei tapahdu. Suojeluun? Oletteko täysin kajahtaneita? Valmis moottoritie perille, kehäkolmonenkin tulee ihan viereen, maaperä vankkaa kalliota... Rakennustöihin siitä mokomat ääliöt. Tuohan on kymmenen kertaa jotain Malmia parempi alue.

Tämä silläkin uhalla että loukkaannutte tällaisen maalaisjuntin puuttumisesta helsinkiläisten asioihin joista en kuitenkaan tiedä yhtikäs mitään...

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Maaperä on kyllä paljolti vesijättöä, jonka alla on kymmeniä metrejä savea. Ja Natura-aluettakin piisaa. Ei juuri löydy rantatontteja äveriäille...
Katsopa vaikka Kansalaisen karttapaikasta:
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka...

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Kannattaa katsoa vähän pohjoisempaan. Helsingissä on jo ihan tarpeeksi sikakalliita eliitin asuinalueita ja aivan liian vähän tavallisten ihmisten lähiöitä.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Haastattelin kerran noita Stadin maaperätutkijoita kun olivat läheisellä vehnäpellolla kairaamassa. Syvin savikerros siinä oli 48 metriä. Kyllä siihen saven päälle voi kevyen omakotitalon laittaa kellumaan, muttei kannata kovin montaa kerrosta ylöspäin rakentaa.

Toimituksen poiminnat