*

OskarViding

Olympiastadion ei ole helsinkiläisten varojen leikkikenttä

Helsingin Olympiastadionin remontti uhkaa paisua jopa 300 miljoonaan euron suuruiseksi. Hinnan paisumista ei välttämättä edes tarvitse ihmetellä, sillä remontti oli alkujaan laskettu melko voimakkaasti alakanttiin. Siinä on jo ensimmäinen farssi, johon olisi syytä saada vastauksia. Tämän jälkeen remontti tuntuu paisuvan paisumistaan. Kuitenkaan selkeää tiedotusta ei tule, mitkä asiat tuottavat ongelmaa remontissa. Voisi jopa tulla sellainen kuva, että stadilaisten verorahoilla leikitään härskisti. 

 

Helsinki on jo pitkään laiminlyönyt stadionin kunniallisen remontoinnin, joka varmasti näkyy hinnassa. Maamme merkittävin urheilupyhättö on saanut lepäillä ilman suurempia remontteja lähes 80 vuotta. Kuitenkin pitäisi tietää, että 1930-luvun rakentaminen oli hieman erilaista kuin 2010-luvun, joten remontista saattaisi tulla erittäinkin kallis. Näin ollen Olympiastadionin remontista päättävien tahojen pitäisi tiedottaa tilanteesta avoimesti. Nyt jos koskaan on sen aika, sillä helsinkiläisten varoilla ei saa leikkiä miten tahtoo. Onko esimerkiksi Olympiastadionin rakennusvaiheessa käytetty niin merkittävä määrä asbestia, ettei siihen ole osattu alunpitäen varautua? Tällainen olisi jopa ymmärrettävää, sillä stadioniin on käytetty runsaasti puuta ja asbestia käytettiin muun muassa tulipaloriskien vähentämiseksi. 

 

Kaikesta farssista huolimatta Helsingin Olympiastadionin remontti on niin elintärkeä, että se on saatava suorittaa kunnialla loppuun. Lisähinnasta välittämättä. Sillä toinen järkevä vaihtoehto olisi stadionin kokonaan purkaminen. Tämä taas tulisi todennäköisesti vielä kalliimmaksi.

 

Nyt onkin aika laittaa tämän remonttifarssin syylliset vastuuseen ja tarkestalla remontin kaikkien osapuolten toimia kriittisesti. Stadionin remontti tulee suorittaa loppuun avoimella pelillä helsinkiläisten suuntaan!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Juuso Hämäläinen

Farssi tässä on se, että verovaroista yleensäkään maksetaan mitään harrastustoimintaa, jota urheilu tarkalleen on.

Kaikki stadionin kulut pitää kattaa niiden, jotka stadionia käyttävät. Tietenkin näin. Saman tulee koskea kulttuuria ja taidetta. Mikään näistä ei ole samalla tavoin tarpeellista kuin koulutus, terveydenhoito tai vanhustenhoito.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Kyllähän siellä palaa meidän muidenkin suomalaisten rahaa, koska valtio on mukana. Tosin on vähän epäselvää onko valtion piikki auki. Se riippuu vähän siitä Antoiko ministeri Arhinmäki tukipäätöksensä enimmäismäärälupauksen kirjallisena vai ei.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Paljon rahaa paloi eduskunnan remppaan ? Pikku-parlamentin rakentamiseen ,siihen viereen?

Paljon tuli tunneli maksamaan eduskunnan alle "WC-paperien" kuljetusta varten ?

TV kun kattelee kyselytunteja loppupulella yks. hyörymakkaran-myyntikoppi riitäs paikalla olioille.

Arhinmäki? Eduskunnan sivujen mukaan määrärahoista päättää yhdessä ministerivaliokunta.Pj pääministeri.
Kysy Hjallikselta (kok) paljon se sai Hartwal-Areenalle tukea sen rakentamiseen valtiolta.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Jaahas, taas yrittää vassari luikerrella vastuustaan.

Lainaus Iltasanomista:
"Stadionhankkeen pani alulle taannoinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas). Tuolloin julkisuuteen kerrottiin, että valtio sitoutuu maksamaan kustannuksista puolet mutta vain 104,5 miljoonaan euroon asti.

– Relevantti kysymys on, oliko valtion sitoumus 104,5 miljoonasta kirjattu Helsingin kaupungin ja valtion väliseen sopimukseen vai puhuttiinko siitä vain julkisuudessa.

– Jos ei kirjattu, silloin Arhinmäki antoi Stadion-säätiölle avoimen shekin, Heinonen muistuttaa."

http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/art-2000005063...

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Ja kuten eduskunnan sivuilla lukee,eduskunnassa kukaan ei päätä yksin mistään.
Joka ministeriön valiokunta joko hyväksyy tai hylkää ministerien esitykset.

Hommaahan kiristettiin Suvi Linden omalle Golf-kerholleen lupaamasta tuesta.

Sivistysvaliokunta:
pj. Raija Vahasalo /kok
vpj. Inkeri Kerola /kesk
jäs. Ritva Elomaa /ps
Eeva-Johanna Eloranta /sd
Jukka Gustafsson /sd
Leena Harkimo /kok
Pauli Kiuru /kok
Kimmo Kivelä /ps
Sanna Lauslahti /kok
Silvia Modig /vas
Mika Niikko /ps
Mikaela Nylander /r
Tuula Peltonen /sd
Tuomo Puumala /kesk
Simo Rundgren /kesk
Pauliina Viitamies /sd
vjäs. Suna Kymäläinen /sd
Merja Mäkisalo-Ropponen /sd
Sofia Vikman /kok

1 § Nimenhuuto
Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä.
2 § Päätösvaltaisuus
Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

Ja nyt Hep! Mikä puolue EI ole osapuolena mihinkään halliitusten esittämiin asioihin ,tai ei ole niistä tietoisia?

Hallit.puol 11-5 oppositiosta 16 jäsentä.
Näin päätökset syntyy.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Arvaas mikä hallitus jätti avoimen valtakirjan EU kreikka-vippejä vasten ?
keväällä-11.

Kun Arhi hyppäsi hallituksesta -14 ,kuka ministeri ehkä kirjoitti uuden shekin ?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Oma mielipide asioista olisi joskus kiva, eikä vain vanjoja linkkejä.

Niin ja kaikki on ilmeisesti mennyt pilalle, kun keskusta ja kokoomus ovat olemassa.

Demarit ja vasemmistoliitto ilmeisesti ovat täysin viattomia mihinkään, täysin ilman mitään virheitä ovat hallituksessakin olleet aina, niissä ei ole koskaan mitään vikaa. Ihme ettei heidän äänisaaliinsa ole sitten reilusti yli 50% koska ne ovat virheettömiä.

Ehkä nämä kaksi puoluetta sitten pelastavat Suomen kahden vuoden päästä, eihän muita puolueita enää sitten mihinkään tarvita.

Sitä odotellessa, ja linkkiä tietysti, mitä päätettiin ennen talvisotaa. :)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Vapise SDP/VAS 54 -146 -11-15
Vai oletko tosiaan sitä mieltä että SDP/vas saa kokonaista 101 edustajaa ,enemmistön eduskuntaan -19?

Mielenkiintoista?
Jos taas SDP on PM puolue ne muut hallituspuolueet yhdessä päättää mitä asioita ajetaan ,hallitusneuvottluissa.

Esim.Pm SDP+Ps,kepu,Vihr,Rkp. Tai hallituskaatuu.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Atria rakentaa Suomen suurimman aurinkosähköpuiston - ministeriöltä 2,72 miljoonan investointituki-
Että silleen. Kepun ja vihr. yhteistyö pelaa."Ympäristöystävällistä"!
Bio-tuet,Tuulivoimala tuetja edm.tuet.

Käyttäjän MiikkaAhonen kuva
Miikka Ahonen

Kaikkein fiksuin ratkaisu olisi ollut vanhan stadionin purkaminen ja kokonaan uuden stadionin rakentaminen, missä olisi tarvittaessa suljettava katto. Näin stadion olisi ympärivuotisessa käytössä erilaisin urheilutapahtumin ja konsertein. Tällainen uusi areena löytyy mm. Tukholmasta.

Toimituksen poiminnat